14.4.2018

Terassi // Terrace





Täällä taas pitkästä aikaa. Olen ollut hyvin kiireinen ja sitten uupunut, mutta haluan kertoa siitä erikseen, työuupumuksesta. Tai tässä tapauksessa koulu-uupumuksesta. Niin ihanaa kuin se onkin, niin tänä talvena vedin itseni ns. "piippuun", mutta siitä lisää myöhemmin. Ajattelin tässä aktivoitua pikku hiljaa blogissakin, kun voimat alkavat palautua. Mutta hyvin rennoin rantein silti tämä bloggaaminen edelleen jatkuu ja varmaan harvakseltaan tulee postailtua. 

Löysin koneeltani viime kesänä otettuja kuvia terassin rakennus puuhista. Päätin ne nyt jakaa teille, kun terassikausi on alkamassa.

Meillä oli tässä ennen tosi vanha terassi, jossa katto oli jo hapristunut ja laudat osaksi aivan lahoja. Meillä ei ollut hajuakaan millainen homma tämä on ja mitä vanhan terassin alta löytyi, kun homman aloitimme. Päätimme myös leventää terassia ja tehdä siihen ns. lisä "siivekkeen". Terassilaudaksi valitsimme Siperian lehtikuusen. 

Lehtikuusi on monelle Helsinkiläiselle tuttua Sauna ravintolasta, ja siellä minäkin sitä kävin ihastelemassa. Myös koulussa luennolla materiaalia kehuttiin oikein oivaksi. Siperian lehtikuusta kutsutaan luonnon omaksi kestopuuksi, eli sitä ei tarvitse kyllästää ympäristö kuormittavilla aineilla. Tämä oli minulle todella tärkeä asia, koska ensinnäkin materiaali on hyvin ekologinen ja laiskalle hyvä, koska se ei vaadi käsittelyä. Siperian lehtikuusessa on luonnollinen säänkesto sen uuteaineiden takia, eli se kestää hyvin kosteutta ja kulutusta. Lehtikuusi myös harmaantuu pikku hiljaa tasaisen harmaaksi. 

Meidän terassilaudat tilattiin Savosta Lehtikuusi oy:sta. Toimitus saapui Helsinkiin vajaassa viikossa, suoraan meidän pihalle. Toki kuljetuksesta maksoimme, mutta Helsingistä ei löytynyt kaikkea materiaalia lehtikuusena mitä halusimme terassissamme käyttää, joten näin saimme kaikki yhdestä paikasta. 

Terassin pohjatöissä oli ihan järkyttävä homma. Isäni joka terassin tuli meille rakentamaan, halusi että pohjatyöt tehdään perusteellisesti. Kaivoimme terassin alta noin puolen metrin syvyyteen asti maata pois. Paitsi katoksen alta, jonka alta siis löytyi monta sataa kiloa painavat betonilaatat, luultavasti paikalleen valetut. Betonilaatat päätimmme jättää paikoilleen, ja ne aiheuttivat hieman harmaita hiuksia terassia rakentaessa. Maa-aineksen tilalle laitoimme mm. hiekkaa, styroksia ja soraa, sekä laatat joiden päälle terassikoolaus tuli. Siihen se sitten viikossa nousi!

Minun isä ja mieheni rakensivat terassin pääsääntöisesti kahdestaan. Terassin "ulokkeen" päätyyn rakensin vielä kivetyksen, johon saamme hyvin hiiligrillimme. Osa hommista jatkuu vielä tänäkin kesänä, ja aijon muutenkin hiukan myllätä meidän pihaa. Ja poikani mukaan meillä kuulema myös ensi kesänä kasvatetaan perunaa ja porkkanaa!!  

Perinteisesti meillä on vappuna terassikausi avattu kunnolla, ja näyttää nyt myös siltä näin pääsemme tekemään tänäkin keväänä!!

Ihanaa kevään alkua, ja mielelläni vastailen jos jollakin on lehtikuusiterassista kysyttävää!!


9.2.2018

UMU astiat // UMU Tableware





Nämä ovat Studio Sumustan UMU-sarjan muki ja kannu. Olen valmistanut ne yhdessä ystäväni Liisa Vuorenpään kanssa, ja yhdessä muodostamme Studio Sumustan. Monelle on tuttuja entuudestaan meidän koivuvanerista valmistetut korvikset, mutta nyt olemme puuhailuamme laajentaneet keramiikan puolelle myös.

Kannun ja mukin piirsin ensin minä ja yhdessä me hioimme suunnitelman lopuun ja toteutimme nämä yhdessä. Olemme miettineet myös matalan kannun valmitusta samalla muodolla, saapa nähdä saammeko jostakin tikistettyä aikaa sen valmistamiseen. UMU-sanaa käytetään pojoisessa lapissa, ja se tarkoittaa sumua. Se tuntui sopivalta nimeltä tähän tuotteeseen, kun nämä ovat Sumustan ensimmäiset keramiikaesineet ja niiden pinta muistuttaa usvaa, jonka seasta pilkistelee jotakin.

Juurikin UMU sarjan pinta ja lasite on se mistä eniten näissä pidän. Kivi ja hiekka luo valkoposliinin seassa kauniin tekstuurin, joka jatkuu kaatimen ja kupin sisälle lasituksessa. Kaasupoltto tekee lasitukseen elävän ja kauniin pinnan ja posliini taittuu myös hiukan siniseen, normaalin kellertävän polton sijaan. Kivi luo tuotteeseen kivan tarttumapinnan ja varaa kylmää sekä kuumaa, jolloin juoma pysyy pidempään kylmänä tai kuumana.

Myynnissä näitä on ollut koulumme joulumyyjäisissä, ja toivottavasti näitä saamme tehtyä kevätmyyjäisiin myös, ja joskus ehkä jonnekkin muuallekkin...

PS: Kuvissa oleva ruukku on itseasiassa minun epäonnistunut lampunjalkani, saapa nähdä saanko sen joskus valmiiksi asti onnistuneesti.

(Musta pohjainen kuva: Kaisu Jouppi)

14.1.2018

Uusi keittiönpöytä/ New dining table





Ennen joulua meille muutti uusi ruokailupöytä. Tämä oli kyllä ihana asia, sillä olen haaveillut uudesta ruokapöydästä siitä saakka, muutimme nykyiseen kotiin.

Edellinen oli minun oma kyhäämäni levystä ja Ikean pukkijaloista. Se oli tehty edellisen keittiön mitoilla ja oli todella kapea ja pieni. Jos oli vieraita kylässä teki tiukkaa mahtua yhdessä pöydän ympärille. Ja minä nautin, kun saadaan istua alas isolla porukalla seurustelemaan. 

No tämä pöytä tupsahti eteeni vahingossa. Se löytyi kouluni käytävältä todella huonossa kunnossa. Jalat olivat jossain vaiheessa seisoneet kotvasen vedessä, pöydän kansi oli naarmuilla ja töhnässä. Pöydän alta löytyi mm. purkkaa. Aikani pöydän kohtaloa tiedusteltua sain napata sen mukaani. Purin pöydän osiin, puhdistin ja hioin, kokosin uudestaan kasaan ja vahasin pöydän Osmo colorin koivun värisellä puuvahalla.  Ja pöydästä tuli juuri sellainen, kuin toivoin ja enemmän. 

Pöydän on aikoinaan suunnitelut meidän kalustesuunnittelun professori Simo Heikkilä. Heikkilä on suunnitelut paljon muitakin huonekaluja, jotka kotiini ottaisin ilolla. Onnea on siis saada tämä pöytä meille. Se on täydellinen!!!

-------------------------------------------------------

Table design by Simo Heikkilä.