25.3.2017

Kylpyhuoneremontti // Bathroom Renovation



Meillä on taas ollut melkoinen kevät. Koulussa on hirmu kiire, ja ei ole oikein ehtinyt nauttia siitä mitä tekee. Mutta nyt on menossa ihana jakso, jossa opettelen uutta ja puhallan lasia. Se on valtavan terapeuttista hommaa. Ja sitten kotona vallitsee kaaos. 

Kun joku joitakin vuosia sitten puhui ruuhkavuosista, en ymmärtänyt sanan varsinaista merkitystä, mutta nyt ymmärrän. Elämäni ruuhkavuodet. Ja ettei elämä vaan olisi liian helppoa, me aloitimme kotona kylpyhuoneremontinkin. Senhän pitäisi olla jo valmis, mutta ehei, on sattunut niin paljon vastoinkäymisiä, että olemme periaatteessa vasta alussa. 

Ylhäällä kuva josta lähdin liikkeelle suunnitellessa meidän kylpyhuonetta. Kuvassa on esimerkkikylpyhuone, josta pidän kovasti, josta otin suunnitelmaani tunnelmaa ja värejä. 


Mutta koska meillä asuu muitakin, kuin minä oli otettava heidätkin suunnitelmissa huomioon. Mieheni halu kylpyhuoneen suhteen oli hiukan graaffisempi kuin minulla. Lapset taas halusivat ehdottomasti pitää kylpyammeen. Ja kylpyamme päätettiin sitten pitää, ja valitsimme kylpyammeeksi tuollaisen modernin ovaalin muotoisen version. 

Muita asioita joita kylpyhuoneelta halusimme oli:

-Ajaton
-Hiukan puuta
-Kotimaisia materiaaleja jos mahdollista
-Talon 60-luvun henkeä mukaileva

Tällä hetkellä olemme valinneet kylppäriimme yllä olevassa kuvassa olevia tuotteita. Meille tulee mm. Iina Vuorivirran vino-peili, vanhanaikainen pallovalaisin, Menun koukut ja telineet, Hafan allaskaappi (malli on vuodelta 1967), sekä Pukkilan laatat. Laatoiksi valitsimme puolihimmeitä laattoja, en halunnut kiiltäviä perinteisiä meille. Lattiaan tulee tuo musta hexagon ja seinään 20x20 peruslaatta. Kattopaneeliksi haluamme sormipaneelin.

Mutta tällä hetkellä kylppäri tosiaan näyttää tältä ja oli puhetta niistä vastoinkäymisistä, noh. Ensin lattian alta löytyi kosteutta, joku huopa mikä oli läpimärkä. Mutta onneksi huovan alle oli jätetty vanha mosaiikki lattia, mikä oli estänyt kosteuden siirtymisen rakenteisiin. Siitä huolimatta lattiaa kuivatettiin viikon verran. Sitten selvisi, että kylpyhuoneen viemäröinti oli tehty väärin ja tarvittiin uusi lvi-suunnitelma, sekä viemärit. Mutta tässä vaiheessa meidän oli myös palkattava työnjohtaja joka tarkistaa joka vaiheen. Seuraavaksi murtui hormi pytyn takaa. Se lähti murtumaan, kun seinistä piikattiin vanhoja laattoja pois. Ja lopulta selvisi, että hormi oli muurattu alkujaan todella huonosti. 

Nyt lattiaa on alettu valamaan uudestaan ja seuraavaksi muurataan uusi hormi, sitten olemme vasta siinä pisteessä missä meidän piti alunpitäen olla, kun vanha on purettu. Eli kylpyhuoneen piti olla jo valmis. No eipä ole ei. 

(Lainatut kuvat: Pinterest)



10.3.2017

METAL CORE




Moi, aikaa onkin taas ehtinyt vierähtää edellisestä postauksesta, mutta kiireinen kevät jne. 

Tässä kuitenkin muutamalla kuvalla mitä olen puuhaillut viime aikoina. Koulu on vienyt paljon aikaa, ja olen jotakin saanut melkein valmiiksikin, kuten tämän tuoliprojektin. Pientä viilausta on viel tekemättä ennen näyttelyä. 

Tehtävänä oli tehdä 10 x 10 ja/tai 10 x 20 metalliputekesta tuoli ja siinä sai käyttää myös yhtä vapaavalintaista materiaalia. Itse valitsin puun. Tuolia tehdessä opin paljon tosi paljon uutta, hitsaamisesta, mittasuhteista, puusta, kiinnityksestä jne. Mutta eniten itsestäni muotoilijana. Tein todella neliskanttisen tuolin ja totesin, että olenkin pehmeämpien muotojen ystävä, ainakin nyt. 

Mutta tervetuloa meidän koululle METAL CORE - tuolinäyttelyä katselemaan 15.-24.3 välisenä aikana, ovet ovat auki päivisin. 

PS: Meillä on kammottava kylpyhuoneremontti menossa, mutta siitä lisää myöhemmin!

-----------------------------

Our Chair Exhibition soon!!