1.5.2016

Ihanaa vappua ja mummon reseptillä simaa




Vappukin on kohta jo juhlittu, mutta vielä ehtii jakamaan mun mummon simareseptin teille. Mun edesmennyt mummoni oli jo aika vanha, kun soitin hänelle muutama vuosi sitten ja kyselin hänen simareseptiä. Häntä nauratti "langan" toisessa päässä kovasti ja hän totesi, että "en minä oikein taida sitä muistaa". Mutta hetken häntä jututettuani muisti alkoi palailemaan. "Kyllä minä ainakin laitoin siihen niitä appelsiinejä, ettei tule niin kirpsakkata ja siirappia laitoin myös". Ja näin meillä on sima valmistunut jo muutaman vuoden. Ja tämä mummon simahan on ihan älyttömän hyvää, juuri sopivan makeaa ja vähän kuplia. 

Ja voih, kuinka voikaan näin pienistä asioista tulla jotakuta niin kova ikävä. Tätä kirjoitteassa jään ajatuksiini, naurahdan. Muistan mummoni käden huiskauksen, kun hän turhautui jollekkin, muka vähän suutahti. Hän huiskaisi kättä ilmassa, huokaisi ja poistui ehkä paikalta. Minua itkettää, ikävä on kova, on ollut jo monta vuotta. Ikävä käpertyä mummon turvalliseen viereen nukkumaan.

Irja mummin sima:

7 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
1 dl siirappia (itse käytin tummaa)
2 sitruunan mehu
1 appelsiinin mehu
sitruuna ja appelsiini "renkaita" reilusti
herneen kokoinen nokare tuore hiivaa
rusinoita

Laita sokerit, siirappi, mehut ja "renkaat" ison astian/ämpärin pohjalle. Keitä iso kattilallinen vettä kiehuvaksi ja kaada ämpäriin ja loput vedet perään. Liota hiiva pieneen määrään vettä ja lisää ämpäriin sekoittaen. Anna siman tekeytyä ämpärissä vuorokauden ja pullota neste sen jälkeen siivilän läpi pulloihin ja lisää joakiseen pulloon muutamia rusinoita. Itse olen ihan sen pohjasakan heittänyt pois, ja tänä vuonna simaa tulikin pulloihin noin 6 litraa. Kun rusinat pompsahtelevat pintaan on sima valmista ja siirrä pullot kylmään. Sima on hyvää noin viikon verran. Jos juot siman vasta juhannuksena, on se jo kiljua, heh.

IHANAA JA AURINKOISTA SUNNUNTAITA!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos <3