30.11.2015

Vimmaa iholle // Vimma kid's clothes





Pojallani Olavilla on puhe, puheen ymmärtäminen ja sosiaalinen osaaminen hiukan jäljessä ikäistensä kehityksestä. En tiedä liittyykkö tähän samaan myös lievä aistiyliherkkyys. Tämä aistiyliherkkyys menee ja tulee kausittain, mutta todella kovia ja kankeita vaatteita ei hän suostu pukemaan milloinkaan päälleen. Toisinaan taistelen merinovillasukista jotka tulevat iholle ja toisinaan ne menevät päälle ongelmitta. Olen huomannut, että vaatteet ahdistavat Olavia enemmän silloin, kun hän on väsynyt ja kotona hän onkin mieluiten alasti.

Eräänä päivänä hän puki päälleen isosiskonsa paidan lattialta ja hoki "Olavin paita". Olin hiukan hämmentynyt ja tarkemmin kun asiaa ajattelin, niin Vimma Companyn vaatteet hänelle tosiaan sujahtaa päälle ongelmitta, kuten tämä kyseinen isosiskon Vimma paita. Mikä Vimmassa on erilaista? Ainakin nämä meidän Vimmat ovat todella pehmeitä. Ja tuntuu, että ne pehmenevät pesuissa, mutta värit ja muoto kuitenkin säilyvät. Ja olen valmis maksamaan vähän enemmän siitä, että ei tarvitse joka aamu tapella vaatteiden kanssa, varsinkaan kun näkee, että toiseen oikeasti välillä sattuu. Ja kotimaista kannattaa edes hitusen verran suosia. 

Mainostetaan vielä sen verran, kun kurkkasin Vimman sivuille ja mm. tuo Olavin kuvassa oleva kaarna paita ja Iidan etnoraita leggarit olivat alennuksessa. Pukinkonttiin!!

Hyvää alkanutta viikkoa, ja nyt kaikki toivotaan eteläänkin veden sijaan lumisadetta.

------------------------------------------

My kid's clothes what they are wearing in pictures are from Vimma Company. Check it out!



2 kommenttia:

  1. Meille kotiutui kanssa ekat Vimmat ja on tosiaan ihanan tuntuisia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä hyvä. Ehkäpä teistäkin tuulee Vimman ystäviä. Me kyllä tykätään kovasti.

      Poista

Kiitos <3