16.5.2015

Telttailua vesirokossa // We have a Chicken pox




Meille rantautui tänään aamuyöllä ensimmäinen rokko, vesirokko. Eilen saatiin viesti, että Olavin yhdellä parhaimmalla ystävällä päiväkodista on myös vesirokko. Ja tänään kuulin, että nämä jäbät eivät ole suinkaan ainoat vesirokkoa sairastavat meidän päiväkodista. Ja ihan hyvä vaan, että vesirokko nyt vihdoinkin tuli. Aikataulu rokolle on tietysti lähes pahin mahdollinen, mutta näinhän nämä yleensä menee. 

Olavi on itse hiukan hämmentynyt näppylöistä, mutta aika reipas. Tosin päiväunet oli reippaat viisi tuntia ja telkkua on katseltu paljon. Lisäksi meillä on nyt viikonloppuna Vallilan pihakirppikset,  johon oli myytävät katsottu jo valmiiksi. Hetki arvottiin mitä tehdään, mutta onneksi ne kamat oli helppo vain nostaa omalle pihalle myyntiin. Joten me muut  uskaltauduimme ulos kirppistelemään ja samalla Olavi nukkui sisällä olohuoneessa. 

Telttailevan potilaan oloa on helpotettu antihistamiinilla, kylvyllä ja sinkkivoiteella. Onko jollakin  joku muu erittäin hyvin toimiva "kikka" kutinaan? Iida on aikoinaan saanut rokotustutkimuksessa rokotteen vesirokkoa vastaan, joten hän tästä nyt toistaiseksi säästynee. 

Ps: Ensin kipsi, sitten noro ja nyt tämä, huh. Jospa nämä olisi nyt tältä keväältä tässä. Ainahan sitä saa toivoa.

-------------------------------------------------------

My baby boy have a chicken pox. He's fine, but all those pimples confuses him.


5 kommenttia:

  1. Meille tuli myös vesirokko pienimmälle, nyt neljäs päivä menossa ja hieman alkaa ehkä jo helpottaa. Ollaan putsattu suolavedellä, rasvattu atoopikon rasvalla (lapsella se muutenkin käytössä), antihistamiinia ja särkylääkettä. Kuume ei ole noussut korkeaksi. On kyllä rassun näköinen lapsi, onneksi nyt jo alkaa piristyä ja rakkulat kuivua. Isosisko on sairastanut onneksi jo aiemmin. Meilläkin meni suunnitelmat ihan uusiksi mutta parempi sairastaa nyt kun kesälomalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta suolavedestä, käykö ihan merisuola vai mitä olet käyttänyt? Pitääpä googlettaa, mielessä kävi jo aiemmin suolakylpy, mutten sitten uskaltanut.

      Poista
  2. Joo, merisuolaa. Ja ihan suihkuttelukin tuntui auttavan vähän. Kuulemma perunajauhon töpöttely iholle auttaa, vanhan ajan konsti, ei olla vielä kokeiltu. Toivottavasti hellittää pian!

    VastaaPoista
  3. Meillä koettiin vesirokko Kanarian saarilla lomamatkalla jokunen vuosi sitten. Siinäkin oli ajoitus kohillaan :) Vähän jännitettiin, että päästäänkö lentokoneeseen, mutta onneksi näpyt siinä viikon aikana laskeutuivat.

    VastaaPoista

Kiitos <3