8.5.2015

Äitienpäivä tulee oletko valmis? // Mother's Day




Äitienpäivästä alkoi valua vihjeitä jo pari viikkoa sitten. Esikoinen antoi vihjeitä millaista lahjaa hän tekee päiväkodissa ja kuopuskin osallistui keskusteluun kertomalla jotakin mitä en ymmärtänyt. Muistan itsekkin, kun pienenä väännettiin jotakin patalappua viikko tolkulla koulussa äidille lahjaksi. Sitten äiti sinnikkäästi piti sitä esillä keittiössä. Viimeksi vanhemmillani käydessä kaapista löytyi joku epämääräinen huovasta käsin ommeltu pötkö, se oli kuulema pikku veljeni äitienpäivälahja, huopamato. Repesin.

Lasten tekemät lahjat ovat tärkeitä ja rakkaita, mutta saako rehellisesti sanoa, että joskus ne on aika hassuja, jopa vähän rumia. Ja sitten rakkaudesta niitä pitää esillä joskus liiankin sinnikkäästi. Mutta kuten sanottu, ne on tärkeitä ja se hetki kun lapsi innoissaan antaa lahjan on hyvin liikuttava.

Ja kun lapset ovat sen ikäisiä, että ovat päiväkodissa tai koulussa juhlitaan äitienpäivää jo perjantaina. Ja niin meidänkin lasten päiväkodissa tänään juhlittiin. Molemmat lapset antoivat innoissaan minulle lahjat ja kertoivat mitä olivat tehneet. Olen onnellinen uuden korurasian omistaja, sekä puutarhaani sain uuden kukkasen kasvamaan. Mutta huikein oli Olavin kortti. Olavi jonka puhe on viivästynyt eikä juuri juttele selvitti minulle kovasti mitä oli piirtänyt.

Ja kyllä oli naurussa ja onnenitkussa pitelemistä päiväkodilla. Olavi oli tehnyt korttiin minun kuvan. Minulla oli pinkki tukka ja kädessä minulla oli ase ja toisessa kädessä rahaa. Jaloissa minulla oli rakettikengät ja istuin Pacmansohvalla. Kortin toisella puolella luki "äiti on auringonkukka". Huikeeta, vaikka hiukan ihmettelin asetta, rahaa ja Pacmansohvaa, rakettikegäthän taas mielestäni pitäisi kuulua joka äidin varusteisiin. Gangsteriäiti toivottaa:

Hyvää tulevaa äitienpäivää kaikille äideille!

-----------------------------

I already got my Mother's Day presents:a flower and a jewel box. 
Happy Mothers Day to all mothers!


4 kommenttia:

Kiitos <3