10.3.2015

Afternoon tea and home made crisp bread






Meillä lapset ovat olleet flunssan takia kotona pari päivää ja heidän kanssaan on tullut syötyä säännöllisesti, taito mitä en vaan itse osaa. On ollut aikaa jopa iltapäiväteelle vaikkei minulla olekkaan siinä vaiheessa yhtään nälkä, mutta lapsilla toki on. Tehtiin gluteenitonta näkkäriä välipalaksi ja sehän onnistui hyvin. En koskaan ollut ajatellut, että näkkäriäkin voi tehdä itse. Mutta onneksi muutaman ystävän blogissa on näitä näkkäriohjeita vilahdellut, niin uskalsimme mekin kokeilla.

PS: Nuo Clipperin teet on ehdottoasti parasta teetä mitä on olemassa. Tuo lakutee on minun suuri suosikki, sitä saa melkein mistä vain. Ainakin ruohonjuuresta ja isoimmista ruokakaupoista. 

Gluteeniton näkkäri:

2,5 dl maissijauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seessaminsiemeniä
0,5 dl pellavarouhetta
0,5 tl ruususuolaa
0,5 dl ruokaöljyä
2,5 dl kiehuvaa vettä

(Itse ripottelin pinnalle vähän sormisuolaa)

Sekoita kuivat ainekset kulhossa, lisää öljy ja kiehuva vesi. Anna taikinan hetki turvota. Levitä taikina pellille ohueksi ja leikkaa valmiita ruutuja taikinasta. Paista uunissa 150 ateessa noin 40 min tai kunnes pinta on hiukan ruskeaa. Anna jäähtyä.

------------------------------------------

Crisp Bread:

2,5 dl cornmeal
0,5 dl rye flour
0,5 sunflower seed
1 dl sesame seed
0,5 dl flax kibble
0,5 teaspoon of rose salt
0,5 dl cooking oil
2,5 dl boiling water

(you can strew finger salt on the top)

Mix all the ingredients in a bowl and then let it be a while before you bake it. Then bake it in 150 degrees about 40 minute and let it cool down. 

By the way those Clipper tea's are my favourites, especially that licorice tea.

11 kommenttia:

  1. Täälläkin sairastellaan. Kummastelin ku poika nukkui yön levottomasti ja aamulla olikin kuumeessa.
    Noi kupit on tosi kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun toinen lopettaa sairastelun toinen aloittaa. :)

      Poista
  2. Täällä myös sairasteltu. Voi plääh, jo riittäis!

    Herkullisen kuulosta näkkäriä. Clipperit on parasta!

    VastaaPoista
  3. Minunkin pitänyt kokeilla, mutta hirvittää siemenkammoisena nuo kaikki jyvät :D Ja hei, jopa meidän ässästä saa näitä Clippereitä. Lakuteetä en olekkaan testannut. Meidän pienin mahataudissa, kiitos sunnuntaisen sisäleikkipuiston, ylläri ylläri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iida oli vatsataudissa pari vkoa sitten, muut säästyttiin.

      Laita aluksi vähemmän jyviä :) Näkkärissä niitä ei niin huomaa kuin leivässä.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Munkin on pitänyt siemennäkkäriä kokeilla. Nyt lähtee ohje talteen ja kokeiluun.
    Minä olen juonut Yogi Tean lakritsiteetä. Tekee hyvää makeanhimon karkottamiseen. Täytyypa testata tuo Clipper.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää Clipperin lakutee kanssa hillitsee makeanhimoa. :)

      Poista
  6. Yummy! Looks delish!
    I also love Clipper tea! They are the best!

    VastaaPoista
  7. The ginger & lemon is my favorite Clipper tea by the way! :)

    VastaaPoista

Kiitos <3