27.1.2015

Muutama kuva meidän keittiöstä





Ruskea savinen lintu on kummitäti tehnyt 70 - luvulla, kuukkelipilli. Se on hyvin rakas esine minulle, kuten monet muutkin suvussa kulkeneet ja minulle päätyneet esineet tarinoineen.


Kierrätyspaperisussukassa meillä säilytetään tyhjiä pulloja.



Näitä jouluvaloja ei ole vielä pakattu pois, kenties ne saa olla tuossa kesään saakka.



Tässä muutama kuva meidän keittiöstä. Iso se ei ole, mutta kaikki tarpeellinen sinne on saatu mahdutettua. Laskutilaa ei ole nimeksikään ja se hiukan välillä ärsyttää, koska tykkään tehdä ruokaa ja leipoa. Ja sitten kun oiken rupean tuntikaupalla jompaakumpaa tekemään, loppuu tila ja koko keittiö on käytössä. Parhaimmillaan Iitu askartelee samalla kun teen jotakin ruokaa mikä vaatii monta kippoa, työtilaa, aikaa ja hermoja. Pöydällä on toisessa päässä levällään liimapuikot ja paperit ja toisessa minun kipot ja leikkuulaudat. Mutta näin on jo selvitty muutama vuosi. Voisi sanoa, että keittiö on koko perheen toimisto myös.

Joku saattaa muistaa meidän vanhat violetit keittiön kaapit edellisestä blogista. No mutta ne tulivat tiensä päähän ja taloyhtiö toi meille uudet. Vuokralla asumisen etuja, vaikkakin on jo kova hinku omaan kotiin. 

---------------------------------------------

Here is couple of pictures from our kitchen. 




18 kommenttia:

  1. Tuon verhon kangas on ihana. Harkitsin tuota meille makuuhuoneeseen, mutta sitten se jäi. Olisi kannattanut. Kauniita juttuja muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Minulla on kangasta vielä metrin pätkä jemmassa.

      Poista
  2. Great lamp!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
  3. Kiva keittiö. Tykkään. Ostin MM alesta tuota vatruska kangasta, ajattelin sohvatyynyt päällystää sillä. Se on kyllä ihana noin verhonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä huusin ton kankaan aikoinaan huutiksesta. On vielä sitä pätkä jemmassa.

      Poista
  4. Keittiö jatkaa samaa ihastuttavaa linjaa olkkarin kanssa. Ihan raikasta, selkeää, mutta ei tylsää, vaan sisustuksesta löytää kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  5. Muistan,kun meillä oli lapsena kukkopillejä kotona äidillä hyllyssä koristeena.Kauniisti teillä on kaikki kompaktissa järjestyksessä keittiössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta tuon kummitädin kuukkelipillin muoto on ollut aikaansa edellä, yksinkertainen ja kaunis. Tykkään tosin niistä perinteisistäkin :)

      Poista
  6. Onpa kiva kompakti keittiö. Vaikka ainahan sitä laskutilaa saisi olla lisää. Mutta ihan yhtä lailla sitä sai järjestettyä kivoja ruokakekkereitä aikoinaankin, vaikka käytössä oli vain pieni keittokomero.
    Meilläkin on tuollainen kierrätyspussi, mutta kissa on rytännyt sen. Sinne ja sieltä pois oli niin kiva hyppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tässäkin keittiössä on hyvin mahduttu syömään ja juhlimaan. Haaveilen täydellisestä keittiöstä, jos sellaista on olemassakaan lopullisesti.

      Poista
  7. Oi vitsi miten ihana keittiö. Värimaailma juurikin minun mieleeni.

    VastaaPoista
  8. Kivalta näyttää! Marimekon kupeista täälläkin hörpitään kahvit ja teet :)

    VastaaPoista

Kiitos <3