28.12.2014

Hyvää musiikkia tulevaan vuoteen - Hurula






Uusi vuosi on mukava ottaa vastaan hyvällä musiikilla. Minulle musiikki on todella tärkeää, musiikki on muistoja, elettyä elämää, keikkoja, ihania ystäviä, rakkautta, surua ja iloa. Musiikki on elänyt mukanani tärkeissä elämäni muistoissa. Kun menin mieheni kanssa kihloihin Tukholmassa MC5 bändin keikalla eturivissä, biisit joiden saattelemana menin naimisiin, musiikki joka soi synnytyssalissa, puhumattakaan nuoruudesta. Nuorena kaikki koettiin niin paljon voimakkaammin, surut ja ilot. Humalluttiin rannalla ja samalla autoradiosta soi Pelle Miljoona tai itkettiin sydän suruja ja kuunneltiin P J Harvyn Sent His Love To Me. Musiikki voi kuljettaa minut muistoissa takaisin noihin hetkiin.

Viime aikoina olen kuunnellut todella paljon ruotsalaista HURULA nimistä bändiä. Ruotsista tulee vaan niin hyvää musiikkia ja paljon, tämä on yksi niistä. Toivottavasti saadaan Hurula pian suomeen ja Helsinkiin. Hyvää uutta vuotta kaikkille. Itse toivon, että vuonna 2015 löydän paikkani ja tiedän mitä minusta tulee "isona". Ja toivon että itsekkin pääsisin taas soittamaan keikalle.

PS: en juurikaan ymmärrä ruotsia, mutta musiikissa kielimuuri ei haittaa. 

----------------------------------------

Happy New Year! Here is some brilliant music from Sweden for the forthcoming year.



2 kommenttia:

  1. Ei vitsi, minä olen myös tolkuton musafiilistelijä! Olisi kiva päästä puhumaan musiikista ja bändihommista, haluaisin kovasti kuulla :)

    VastaaPoista

Kiitos <3