13.12.2014

DIY savesta joulukuusenkoristeita





No olihan se minunkin ihan pakko testata näitä No Home Without You blogista tuttuja kuusenkoristeita. Kaisan ideat ovat aivan mahtavia, kuten nyt tämäkin. 

Me ostimme valkoisen massan askartelukaupasta. Se oli saventapaista huoneilmassa kuivuvaa massaa. Ihan helppoa sitä ei suinkaan ollut käsitellä, savi oli lähinnä jäykkää ja sen "leipominen" vaatii hiukan voimia. Mutta koko perheen voimin tehtiin pari "pellilistä" savikoristeita piparkakkumuoteilla.  Pintaan voi painaa kuvioita millä vain. Meidän pallokuviot on  tehty Iittalan kastehelmituikkukupilla, kirjaimet ovat Granitin kirjain leimoilla tehty ja viivat munaleikkurilla. 

Muutama koriste on jo annettu lahjaksi ystävälle. Ajatuksena on myös antaa näitä tarhatädeille ja sedälle kotitekoisen toffeepurnukan mukana. Jaetaan toffeeresepti täällä sitten myöhemmin, ne on meinaa aika hyviä.

Meidänkin jouluvalmistelut alkavat olemaan aika mukavalla mallilla, mutta joulusiivoukselle en ole antanut edes ajatusta. Siivoatteko kodit todella perusteelisesti, vai sellainen vähän parempi perussiivous. Itse meinaan tyytyä jälkimmäiseen.

------------------------------------------------

I made these Christmas ornaments from some kind of white clay mass. Mass dries without an oven. This DIY idea is from No Home Without You - blog.



6 kommenttia:

  1. Kylläpä onkin kauniita koristeita. Ja hauskoilla muoteilla tehtyjä!
    Meillä tehdään ihan normaali viikkosiivous ennen joulua. Vietämme aaton vanhempieni luona, joten turhaan täällä puunataan. Joulun jälkeen alan pikkuhiljaa siivoilemaan komeroita ja laatikoita joihin on vuoden mittaan kertynyt kaikkea sälää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis olenhan minäkin tavallaan aloittanut joulusiivuoksen, kun olen raivannut kaappeja tyhjäksi roinasta ja vienyt niitä kirpputorille. Mutta nyt tuntuu, että kiirettä pitää ennen joulua.

      Poista
  2. Ihania. Minäkin ostin eilen tätä massaa, aikomuksena tehdä juurikin näitä koristeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä varmaankin koristaa monen bloggarin joulukuusta tänä vuonna ;)

      Poista
  3. Yksinkertaista ja silti niin kaunista. Tuo kettu on minun ehdotomasti suosikkini. Olen ollut kettujen ystävä niin kauan kuin muistan.

    VastaaPoista

Kiitos <3