16.9.2014

Roo Roo Roo Robotti








Varmaankin kaikki vauvauinnissa käynneet ovat laulaneet roo roo roo robotti laulua. Meillä lauletaan sitä edelleen kovasti, sillä laulu on yksi niistä harvoista joita Olavi laulaa. Lisäksi hän laulaa Puuha Peten tunnaria, ihhahhaata, hämähämä häkkiä ja taikaplaneetta lastenohjelman tunnaria, eipä oikeastaan muita. Mutta tämäkin on jo paljon pojalta jonka puheen kehityksessä on viivästymistä.

Olavi ei myöskään juurikaan askartele, toisin kuin isosiskonsa joka askartelee koko ajan. Piirtäminen ja värittäminenkään ei häntä kiinnosta. Maalaminen ja muovailuvahat sentään vähän. Mutta näiden robottien näperteleminen sensijaan on ilmeisen mukavaa puuhaa. Saatiin nämä pahvirobotit naapurin Kipalta ( jolla on muuten mahtava sisustusblogi HELhome ) ja ne oli kaapissa unohduksissa tovin. Kesän alussa ne kaivettiin esille  ja nyt niitä on rakennettu yhä uudelleen ja uudelleen.  Nuo palat voi purkaa ja rakentaa uudelleen. Osia voi myös sekoittaa, tai rakentaa ohjeiden mukaan. Kolme vuotiaan kärsivällisyydelle sopivaa puuhaa, suosittelen. 



1 kommentti:

  1. Kivat robotit! Meillä alkoi yhdeksäs kausi uinnissa, enkä ole koskaan robotti laulusta kuullutkaan. Miten ne sanat mahtaa mennä?! Taidanpa googlettaa. Saadaan tämäkin aukko sivistyksessä paikattua. ;)

    VastaaPoista

Kiitos <3